Ensimmäiset Pihtiputaan avustukset on toimitettu Ukrainaan

APUA
UKRAINAAN

YHTEISHENGELLÄ
APUA UKRAINAAN

Ensimmäiset Pihtiputaan avustukset on toimitettu Ukrainaan

Ukrainassa juuri invertteriaggregaateille on huutava tarve

Kun kysyin paikallisen yhteistyökumppanimme Betania-järjestön johtajalta Fjodorilta, mitä Ukrainassa tarvitaan eniten juuri nyt, oli hänen vastauksensa: ”pieniä, helposti liikuteltavia invertteriaggregaatteja”. Siis juuri sitä, mitä Ukrainaan toimme. Ilo oli suuri, kun he näkivät, mitä kuormassamme oli.

Mieli oli todella kiitollinen, emme ole olleet turhalla asialla. Luotettava kumppanimme Betania-järjestö vie avun perille pahimmille alueille yhteistyössä viranomaisten ja armeijan kanssa. Aivan vaarallisimmille alueille (rintamalle) edes Betania ei pääse. Sinne avustukset viedään armeijan toimesta. Lue koko matkan kulku ja tiedot toimituksista alta.

Matka Ukrainaan alkoi 11.1.

Lähdimme matkaan Pihtiputaalta keskiviikkona 11.1. täyteen lastatulla autolla. Olimme illalla hieman kuuden jälkeen perillä Nurmijärvellä, jossa yövyimme Nurmijärven helluntaiseurakunnassa. Siellä tapasimme karavaanimme toisen auton, jonka lähtöpaikka oli Keuruu. Toisessa pakettiautossa olivat iloiset ja kokeneet matkaoppaamme Veikko ja Kirsi Hekkala. Heillä oli mukana myös peräkärry, joka oli niinikään täynnä avustustavaraa.

Pakkaajat ja lahjoitustavaraa
Nurmijärvellä

Matka Ukrainaan

Matkamme Ukrainaan kesti 3 päivää. Yövyimme matkan varrella kahdessa paikassa: Liettuassa ja Puolassa. Ajoimme reittiä Viro-Latvia-Liettua-Slovakia-Unkari. Kolmella kuskilla matka joutui mukavasti. Edellä ajoivat Veikko ja Kirsi. Veikko ajoi koko matkan yksin, melkoinen suoritus.

Matka taittui pääosin sateessa
Yöpaikka Latviassa

Saapuminen Ukrainaan

Ukrainaan tulimme Unkarin tullin läpi. Sekä Unkarin, että Ukrainan tullissa saimme ystävällisen vastaanoton ja tullimuodollisuudet oli hoidettu varsin kohtuullisessa ajassa.

Päästyämme Ukrainaan aistimme nopeasti sotaa käyvän maan tunnelman: kaikkialla katuvalot olivat pimeänä ja kaduilla oli varsin hiljaista. Ukrainassa on öisin ulkonaliikkumiskielto, joka asuinkaupungissamme Uzshorodissa ei ole niin tarkka kuin muualla Ukrainassa. Uzshorodia ei vielä ainakaan toistaiseksi ole pommitettu.

Karpaatit siintävät
Ukrainan pimeyttä

Ihminen sopeutuu – aggregaatit pörisevät

On koskettavaa nähdä kuinka ihmiset pyrkivät jatkamaan elämää huolimatta Venäjän aggressiivisesta hyökkäyssodasta. Illalla kaupungissa saimme nähdä runsaan aggregaattien kirjon. Monet yritykset käyttävät sähkökatkojen aikana aggregaatteja sähkön saantiin. Maassa on huutava pula aggregaateista.

Nyt etenkin yksityiset ihmiset ja lapsiperheet ovat suurissa vaikeuksissa ilman sähköä. Juuri he ovat meidän pääasiallinen kohderyhmämme.

 

Agregaattien pörinää
Monen kokoista generaattoria
Fjodorin kiitokset suomalaisille
Suomi – Ukraina ystävyyttä

Aggregaatin testausta

Ilpo purkamassa lastia

Minne / Kenelle aggregaatit menevät

Ljubov pyysi erikseen luvan, voisivatko he laittaa 2 aggregaattia suoraan rintamalle, koska siellä voi pääasiassa käyttää vain hiljaisia invertteriagregaatteja. Luonnollisesti suostuimme asiaan.

Hersoniin oli lähdössä kuorma ensi viikolla, joten sovimme, että 20 aggregaattia menee perheille Hersoniin. Bahmutiin lähtee kuorma tänään, mutta kuorman sisältö oli jo sovittu ja siihen aggregaatit eivät mahtuneet.

Kaksi aggregaattia meni yhdelle vähimmistä työhön Karpaattien alueelle. Kaksi romaaniperhettä tekee avustustyötä köyhimpien lasten ja aikuisten parissa. He ovat työyhteydessä Hekkaloiden kanssa ja toimittavat ruoka-apua köyhimmille ja järjestävät erilaista kerhotoimintaa (joka on osittain ollut jäissä sähkökatkojen vuoksi). Tämän työn kautta moni perhe on saanut avun ja  uuden alun elämäänsä.

Keräyksen ulkopuolelta lahjoitettiin yksi aggregaatti Hekkaloiden lähettipariskunnalle.

2 aggregaattia yhdelle vähimmistä työhön
Hersoniin 20 aggregaattia

UKRAINALAISTEN AVUSTAMINEN JA KERÄYS JATKUU

Aggregaatteja tarvitaan kaikkialla ja seuraavaa kuormaa jo suunnitellaan. KAIKKI LAHJOITUKSET TULEVAT SUUREEN TARPEESEEN. TYÖ ON VASTA ALUSSA.

Nyt tarvitaan ensi sijaisesti ruokaa, wc-paperia ja hygieniatarvikkeita. Parhaiten autat tekemällä rahalahjoituksen tai hankkimalla ko. tarvikkeita.

Lahjoitukset suoraan tilinumerolla, kiitos mukanaolosta!

Saaja:
Ukrainakeräys

Tilinumero:
FI29 5345 0820 0479 60

Viesti:
Ukraina

Nyt projektissa taloudellisesti mukana olevia tahoja.

Yhdistykset

Fida International
Keskustan Pihtiputaan valtuutetut
LC Pihtipudas Emmit
Liigaploki ry / Liigaplokin fanit
Liitonmäen Seudun Erä Ry
Lions Club Pihtipudas
Maisemakylien Vellikello Ry /Kontiolahti
MTK Pihtipudas
Pihtiputaan diabetesyhdistys
Pihtiputaan Demarit Ry
Pihtiputaan Eläkkeensaajat Ry
Pihtiputaan Mieskuoro
Pihtiputaan Perussuomalaiset
Pihtiputaan Reserviläiset ry
Pihtiputaan Riistanhoitoyhdistys Ry
Pihtiputaan Rotarit ry
Pihtiputaan Sydänyhdistys ry
Pihtiputaan sitoutumattomat ry
Pyhäsalmen Rotarit ry
Rotari Satelliittiklubi Silta
Seläntauksen kyläseura
Sopen Metsästäjät ry
SPR Pihtiputaan osasto
Viitasaaren Rotarit ry

Yritykset

Ajomatka Oy
Auto-osix Oy
Delipap Oy
FM Timber Oy
Hänninen Ky
Katse Design Oy
Kotiseudun Sanomat
K-Supermarket Pihtipudas
K-Supermarket Lauttasaari
Kotisivutaivas Oy
M-Mainos Oy
Metsäkolmio Oy
Niemenharjun Matkailukeskus
Pihtiputaan Ajokonekorjaamo Oy
Putaan Mottimestarit Oy
Pyhäsalmen Tili ja Isännöinti
Rakennusliike Eetu Ihalainen Oy
Retkiheikki Oy
Riitamon rengas ja autohuolto Oy
Salmen Tilayhtymä
S-Market Pihtipudas
Spade Oy
Suunnittelu Aijaskaari Oy

Kunnat

Pihtiputaan Kunta

Seurakunnat

Kauhavan Helluntailähetys Ry
Padasjoen helluntaiseurakunta
Pihtiputaan ev.lut. seurakunta
Pihtiputaan helluntaiseurakunta
Rautalammin helluntaiseurakunta
Vesannon helluntaiseurakunta
Viitasaaren helluntaiseurakunta

Lahjoittajia

Helsingistä
Hämeenkyröstä
Jyväskylästä
Kauhavalta
Kiuruvedeltä
Padasjoelta
Pihtiputaalta
Pyhäsalmesta
Rautalammilta
Turusta
Vantaalta
Varkaudesta
Vesannolta
Viitasaarelta

Yksityiset ihmiset

henkilöä

aggregaattia

Useita eri suuruisia lahjoituksia