Avun mukana kulkee viesti: ette ole yksin

Ukrainan avustusmatkalla tavara löytää perille, mutta kaikkein syvimmälle mieleen jäävät ihmiset. Lämpimät halaukset, yhteisen pöydän äärellä vietetyt hetket ja ystävien kasvoilta heijastuva ilo kertovat yhteydestä, jota sota ei ole pystynyt murtamaan.

Tällä matkalla veimme apua kolmelle paikkakunnalle: Vinnytsiaan, Popilnyaan ja Polyanaan. Polyanasta avustusta jatkoi myös Pasikan romanikylään. Kuormassa oli muun muassa suuri määrä joululahjoja orpolapsille, sairaalasänkyjä, sairaala- ja lääkinnällisiä tarvikkeita, liikkumisen apuvälineitä, vaippoja, vaatteita, astioita, koulutarvikkeita ja sammuttimia.

Kirjoitamme tätä paluumatkalla Puolassa. Kotimatka kestää noin neljä päivää. Koko matkan aikana ajokilometrejä kertyy arviolta 6 000, minkä lisäksi merimatkaa Hangosta Gdyniaan tulee noin 800 kilometriä. Pitkän matkan merkitys löytyy kuitenkin yksittäisistä kohtaamisista: siitä, että apua tarvitseva ihminen tulee nähdyksi ja ystävä saa kokea, ettei häntä ole unohdettu.

Vinnytsia – vanhoja ystäviä ja apua sairaaloihin

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme Ukrainassa oli Vinnytsia. Siellä tapasimme vanhoja tuttuja, muun muassa pastori Anatolin. On suuri ilo saada palata ystävien luo ja jatkaa yhdessä työtä, jossa jokainen tuntee sekä avun tarpeen että sen vastaanottajat.

Vinnytsiaan jätimme useita sairaalasänkyjä, paljon erilaisia sairaalatarvikkeita ja liikkumisen apuvälineitä sekä vaatteita, vaippoja ja astioita. Mukana oli myös suuri määrä sammuttimia, joita toimitetaan sotilaille rintamalle.

Kohtaamisten lämpö ei peittänyt sitä, kuinka raskasta arki sodan keskellä on. Ystävämme kertoivat perheiden pelosta. Erityisesti lapsille pommitukset ja droonien äänet ovat kuormittavia. Turvallisuuden tunne järkkyy yhä uudelleen, eikä huoli väisty silloinkaan, kun ympärillä on hetken hiljaista.

Juuri siksi yhdessäolo tuntuu tärkeältä. Saamme kuunnella, jakaa hetken arkea ja osoittaa, että ystävyys jatkuu vaikeuksien keskellä.

Matkalla Popilnyaan – sota tuli lähelle

Vinnytsiasta jatkoimme Popilnyaan. Matkalla ajoimme Žytomyrin keskustan läheltä ja näimme valtavan savupilven nousevan kaupungin ylle. Saamiemme tietojen mukaan kyse oli venäläisen sahed -ohjusiskun seurauksista.

Näky pysäytti. Sota, josta kotona luemme uutisia, oli siinä aivan silmiemme edessä. Savun takana oli kaupunki, jossa ihmiset yrittivät elää tavallista elämäänsä.

Popilnya – sohva ja uuden alun ilo

Popilnyassa meitä vastaanotti ystävämme Volodymyr. Hän johtaa vastaanottokeskusta rakkaudella ja huolehtii ihmisistä, joista monet ovat menettäneet lähes kaiken.

Keskuksessa kohtasimme ihania ukrainalaisia. Osa oli joutunut jättämään kotinsa ja koko entisen elämänsä. Toiset rakensivat ja kunnostivat vastaanottokeskusta vapaaehtoisina. Keittiössä ahkeroivat ihmiset pitivät huolta yhteisistä aterioista ja palvelivat lämpimästi myös meitä. Jokaisen työ oli osa sitä, että keskuksesta voi tulla turvallinen paikka aloittaa uudelleen.

Jätimme Popilnyaan sairaalasänkyjä, muita sairaala- ja lääkinnällisiä tarvikkeita, vaippoja, sammuttimia sekä puusepän pöydän.

Eräs tämän matkan koskettavimmista hetkistä liittyi kuitenkin sohvaan. Donbassista paennut nainen oli löytänyt vastaanottokeskuksesta rinnalleen puolison. Nyt he rakentavat yhteistä elämää kaiken menettämisen jälkeen. Kun toimme heille sohvan, heidän ilonsa oli valtava. Meistä ehkä pieneltä tuntuva asia merkitsi heille paljon: omaan arkeen tuli jotakin kodikasta ja yhteistä.

Popilnyassa tapasimme myös ystävämme Juran. Hän oli joutunut Kiovassa lähelle pommi-iskua. Auto oli hieman vahingoittunut, ja räjähdyksen jälkeen hänen korvansa olivat soineet pitkään. Olimme kiitollisia siitä, että hän oli säästynyt pahemmalta.

Näissä kohtaamisissa sodan todellisuus ja elämän sitkeys olivat yhtä aikaa läsnä. Ihmiset kantavat raskaita kokemuksia, mutta kykenevät silti rakastamaan, palvelemaan ja iloitsemaan yhdessä.

Polyana – turvaa lapsille ja uusi alku haavoittuneille

Kolmas kohteemme oli Polyana. Ystäviemme hotellissa toimii vastaanottokeskus, ja siellä järjestetään jatkuvasti leirejä orpolapsille sekä miehensä menettäneille äideille ja heidän lapsilleen. Surun keskelle halutaan tarjota turvallisuutta, lepoa ja mahdollisuus kokea myös iloa.

Polyanaan jätimme sairaalatarvikkeita, sammuttimia, vaatteita ja koulutarvikkeita. Täälläkin saimme kokea tuttua, lämmintä perheyhteyttä. Emme tunne olevamme vain vierailijoita, vaan osa samaa perhettä.

Pääsimme tutustumaan myös keskukseen, jonka Fjodor, Ljubov ja muut mukana olevat toimijat, muun muassa Idän enkelit, ovat laittaneet alulle. Sen rakentaminen oli jo pitkällä. Keskuksen tarkoituksena on auttaa ruumiillisesti ja henkisesti haavoittuneita sotilaita toipumaan ja löytämään suuntaa uuteen elämään.

Keskukseen kuuluu farmi, jossa eläinten hoitaminen ja niiden kanssa oleminen voivat tuoda arkeen rauhaa ja mielekästä tekemistä. Lisäksi suunnitteilla on toimintaa neljässä eri verstaassa: metallitöitä, puutöitä, taidetta sekä tietotekniikkaan liittyvää työskentelyä ja opetusta. Tietokoneiden ja opastuksen avulla voi tutustua myös IT-alan mahdollisuuksiin.

Tavoitteena on auttaa jokaista löytämään omia voimavarojaan ja mahdollisesti myös tuleva ammatti. Päiviin rakennetaan sopiva rytmi, jossa tekemisen rinnalla on tilaa levolle, luonnossa olemiselle ja toipumiselle. Tulevaisuutta rakennetaan vähitellen, ihmisen omat tarpeet huomioiden.

Polyanasta apua Pasikan romanikylään

Polyanaan saapuivat myös lähetystyöntekijät Veikko ja Kirsi Hekkala yhdessä Pasikan romanikylässä asuvan Radikin kanssa. He hakivat osan kuormasta vietäväksi kylään, jossa monilta perheiltä puuttuu aivan perustarpeita. Lasten vaatetuksen puutteet kertovat osaltaan elinolojen vaikeudesta.

Pasikaan lähti runsaasti vaatteita sekä koulu- ja askartelutarvikkeita romanikouluille. Kouluihin toimitettiin myös sammuttimia.

Oli hienoa nähdä, kuinka apu jatkoi matkaansa tuttujen ja luotettavien ihmisten mukana. He tuntevat kylän perheet ja koulut sekä tietävät, missä tarve on suurin.

Apu lähti nopeasti eteenpäin

Suuri osa tuomistamme tarvikkeista on jo jatkanut matkaansa varsinaisten käyttäjien luo.

Lähdimme Vinnytsiasta lauantaina, ja sairaala haki sairaalasängyt ja muut sairaalatarvikkeet heti maanantaina. Polyanassa sairaalatarvikkeita toimitettiin välittömästi sairaaloihin, ja sotilaille tarkoitettuja tarvikkeita lähti saman tien Poltavaan.

Kuormassamme oli arviolta yli 200 Tampereen Sammuttimen lahjoittamaa sammutinta. Niitä toimitettiin eri kohteistamme pääasiassa sotilaille rintamalle, mutta myös kouluihin ja siviilien käyttöön. Lämmin kiitos tästä tärkeästä lahjoituksesta.

On rohkaisevaa saada kuvia siitä, kuinka apu päätyy käyttöön. Sairaalasänky, apuväline tai sammutin muuttuu kuorman yhdestä tavarasta jonkun ihmisen arkea ja turvallisuutta palvelevaksi avuksi.

Surun keskellä elää toivo

Ukrainassa sota näkyy kaikkialla, myös silloin kun räjähdyksiä ei kuulu. Aamuisin kello yhdeksän näimme liikenteen pysähtyvän, kun sodassa kaatuneiden muistoa kunnioitettiin. Katukuvassa kohtasimme nuoria miehiä, jotka olivat menettäneet jalkansa tai kätensä. Näitä näkyjä on vaikea unohtaa.

Monien ystäväperheidemme lapsia on rintamalla, ja huoli heistä on valtava. Olemme kohdanneet äitejä, jotka ovat menettäneet poikansa tai tyttärensä, sekä vaimoja, joiden puoliso ei enää palaa kotiin. Jokaisen menetyksen takana on nimi, kasvot ja kokonainen yhteinen elämä.

Silti ukrainalaisista ystävistämme heijastuu toivo. He uskovat, että tulevaisuus on mahdollinen. He tekevät työtä, auttavat toisiaan, rakentavat uutta ja pitävät huolta niistä, joilla on vielä vaikeampaa.

Kohtaamme Ukrainassa paljon surua, mutta myös valtavasti rakkautta, uskoa ja toivoa. Olemme kiitollisia siitä, että olemme saaneet oppia tuntemaan tämän upean maan ja nämä rakkaat ihmiset. He ovat opettaneet meille paljon. Usein tuntuu, että olemme itse saaneet enemmän kuin olemme antaneet.

Vuosien aikana syntyneet ystävyyssuhteet ovat tehneet Ukrainasta meille läheisen. Jokaisessa kohteessa saamme kokea, että kuulumme yhteen. Olemme kuin yksi perhe.

Kiitos jokaiselle, joka on osa tätä työtä

Kun avustusrekka saapuu perille, näkyvissä ovat auto, kuorma ja sen mukana matkustavat ihmiset. Meidän osuutemme on kuitenkin vain yksi näkyvä osa paljon suurempaa yhteistä työtä.

Tämänkin matkan takana on suuri joukko vapaaehtoisia. Joku on lahjoittanut tavaraa. Joku on noutanut ja kuljettanut sitä. Joku on tarkistanut, huoltanut ja kunnostanut. Varastoilla on lajiteltu, pakattu, kannettu ja lastattu. Toiset ovat hoitaneet järjestelyjä, rahoittaneet matkaa, rukoilleet ja rohkaisseet.

Lämmin, sydämellinen kiitos teille jokaiselle. Teidän aikanne, työnne ja lahjanne näkyvät nyt sairaaloissa, vastaanottokeskuksissa, kodeissa ja kouluissa. Ne näkyvät myös niiden ihmisten kasvoilla, jotka saavat kokea, että joku välittää.

Avun jatkuvuus merkitsee ukrainalaisille valtavasti. Ystävämme ovat ihmetelleet kiitollisina sitä, että kaukana asuvat ihmiset haluavat edelleen auttaa, vaikka mikään ei heitä siihen pakota. Sodan pitkittyessä rinnalla pysyminen on yhä tärkeämpää. Haluamme, että ystävämme tietävät: heidän kärsimykseensä ei ole totuttu niin, että katsoisimme pois.

Matkat ovat kalliita, ja niiden toteuttamiseen tarvitsemme myös taloudellista tukea. Jos haluat olla mukana, lahjoituksesi auttaa mahdollistamaan seuraavia avustusmatkoja ja humanitaarisen avun viemistä perille.

Jokaisen tavaralahjoituksen ja ajetun kilometrin mukana kulkee sama viesti: teitä ei ole unohdettu. Ette ole yksin.